keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Olohuone on ensimmäinen

Tervetuloa lukemaan Sudenmarja-sisustusblogin ensimmäistä postausta. Kirjoitan blogia syksyllä valmistuneen uuden kotimme tiimoilta. Tai valmistuneen ja valmistuneen, talonrakennusprojekti on kuulemma ikuinen, mikä taitaa pitää paikkansa.

Ensimmäisenä ajattelin ottaa esittelyyn kotimme harmonisimman ja ehkä kauneimman huoneen - olohuoneen. Olohuoneemme leimallisin juttu on koko 1,5-kerroksisen talon korkuiset ikkunat (joissa ei vielä ole verhon verhoa). Myös toisella ulkoseinällä on ikkunat, mikä rajoittaa huonekalujen sijoittelua. Mutta valoa riittää, mikä on näin talvella kiva juttu. Keväämmällä pitänee tuumailla verhohommia uudelleen, kun aurinko kiertää päivän aikana olohuoneen ympäri.


Olohuoneen kuten koko kotimme värit ovat tällä hetkellä harmaa, valkoinen, musta ja hurjana tehostevärinä puuteriroosa (ruusukvartsi, baby pink ja mitä näitä nimiä nyt on). Harmaata seinää löytyy olohuoneen lisäksi tv-huoneesta ja makuuhuoneesta. Sävy on Tikkurilan Tuhka M497, johon olen kyllä tyytyväinen. Aluksi maalatessa Tuhka vaikutti hurjan tummalta maalarinvalkoisen keskellä, mutta valmiissa kodissa sävy on just hyvä. Tapetteja meillä ei ole ollenkaan, vain valkoista, kahden eri harmaan sävyistä maalattua seinää sekä yksi vaalean pinkki seinä.

Kaikista huonekaluistamme suurin osa löytyi Askosta, olohuoneessa Max-sohva ja Dixie-sohvapöytä. Mustan lepakkotuolin otin mielihyvin sijoitukseen veljen vaimolta ja retrolipasto on kirppislöytö, joka sopi kokonsa puolesta täydellisesti olohuoneeseen. Koristetyynyt ja villaviltti ovat Jyskistä, joka on minusta parantanut sisustustekstiiliensä ajankohtaisuudessa.



Uuden kodin myötä olen vähän hurahtanut valaisimiin, joissa eniten puhuttelee teollinen tyyli. Ikean Ranarp-sarjan jalkavalaisin on samalla retro ja teollinen; kangaspäällysteinen johto ja messinkiset yksityiskohdat yhdistettynä mustaan metalliin ovat ihania. Ikea-ostoksen jälkeen löysin ehkä tämän hetken suosikkivalaisimeni tamperelaiselta kirppikseltä. Kolmijalkainen, metallinen ja pelkällä hehkulampulla (huom. oikealla vanhalla hehkulampulla) varustettu valaisin on vain niin paras.

Samalta kirppikseltä löytyi tuo By Lassenin Kubus-kynttilänjalkaa muistuttava yksilö, joka ei kuitenkaan taida olla ihan aito kapistus. Kulmien ja kynttilänpidikkeiden hitsaussaumat näyttävät vähän karkeammilta kuin aidossa, mutta kauempaa eroa ei huomaa. Nämä suosikkiesineet maksoivat molemmat viisi euroa!

Kodin tekstiilit ovat hieman kesäisiä, kun suurin osa kuten Ivana Helsingin matot on hankittu kesän poistomyynneistä. -70% alennus houkutti hankkimaan saman sulkamaton sekä harmaana että mustana. Haaveilin villamatosta olkkariin, mutta syksyn edetessä raksakassan pohja jo häämötti, joten ehkä sitten keväällä alennuksista ensi talveksi :)


 Viimeisessä kuvassa kodin tärkein "sisustuselementti", rakas lapsemme Vilma. Vilma on pian 10-vuotias maatiaiskissa. Hän on kotiutunut uuteen kotiin hyvin ja on jo ottanut uudet huudit haltuun. Vilman ns. huonoin puoli on sen naaman mustuus, hankalampi kuvata kuin vaaleampi tai värikkäämpi kissa.

Tällainen blogiavaus. Palautetta otan mielelläni vastaan. Teknisesti blogin aloittaminen oli hankalampaa kuin muistinkaan, ulkoasua yms. pitää vielä vähän fiksailla ajan kanssa. Aiheista seuraavana vuorossa on keittiö.

2 kommenttia:

  1. Kauniilta ja harmoniselta näyttää! En tiennytkään, että Ivana Helsinki tekee kodintekstiilejä - pitää kurkata. Teidän matto näyttää juuri sellaiselta, minkä tyylistä olen metsästänyt! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Juu, matto on tosiaan Askon mallistosta. Muistaakseni muita värejä olivat keltainen ja vaalea turkoosi.

    VastaaPoista