keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kahden hengen (kissan) sohva

Bloggailuinspiraatio on ollut kuluneen viikon vähän kadoksissa. Seuraava aihe on kyllä mielessä, yläkerran wc:n esittely, mutta toteutusta haittaa huomio siitä, että kameranjalustani on rikki ja irronnut osa on hukassa. Yläkerrassa on sen verran huonompi kuvausvalo, että jalustaa tarvittaisiin.

Täytyy siis ottaa väliin kissatalon kuulumisia. Viime viikonloppuna naapurin kissat oli meillä pari yötä hoidossa. Menossa mukana myös jokapäiväinen vieras Leksa.





Olohuoneen sohva on tosiaan kahden hengen sohva. Kaksi kissaa mahtuu nukkumaan, mutta ei kolmatta. Tai minä ja yksi kissa, mutta toista ei saa samaan aikaan köllöttelemään. Vilmasta tarttuu kohtuullisesti mustaa karvaa vaaleaan sohvaan, mutta imuroimalla ne irtoaa.

Pienempi musta on naapurin kaksikosta Köstiina, joka on ollut Vilman kissakamu pienestä pitäen. Mustat tykkää kuvaamisesta kaikista vähiten, varsinkin vilkasliikkeisestä Köstiinasta on vaikea saada kunnon kuvaa.




Harmaa kissa Vilsku asuu siis Köstiinan kanssa naapurissa samassa huushollissa. Molemmat on leikattuja tyttökissoja. Vilsku ei oikein tykkää Leksa-kollista (myös leikattu) ja pitää tämän yleensä sähinällä hyvän välimatkan päässä. Siihen nähden harvinainen kuva tuo viimeinen. Tilanne ei myöskään päättynyt kummankaan hyökkäykseen, vaan haistelu loppui rauhassa :)

Leksa kompensoi Vilskun pomottamisen sitten vaanimalla pienintä Köstiinaa ja tietysti Vilmaa. Mustat pitävät kyllä puolensa tai luikkivat tarpeen mukaan karkuun. Vilma ja Leksa nyt ovat aika tasaveroiset leikkikaverit. Vain ruokakupilla Leksa on lyömätön. Se söisi kaikkien muiden ruuat, jos sitä ei vahdi vierestä.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Työpöytä OSB-levystä ja kevytsoraharkoista

Yläkerran toinen makuuhuoneemme toimii sekä vierashuoneena että minun työhuoneenani. Toimistonurkkaus oli alunperin suunniteltu vaatehuoneeksi, johon olisi ollut kulku aulasta. Ehdimme kuitenkin vaikuttaa asiaan ennen väliseinien rakentamista, joten koppero liitettiin vierashuoneeseen ja vaatehuoneen oven tilalle tuli väliseinä.



Työpöytäni maksoi tasan nolla euroa, jos lakkapurkin hintaa ei lasketa. Kansi on OSB-levyä, jonka hioin ensin ja sitten lakkasin pariin kertaan Tikkurilan kalustelakalla. Jalkoina on kahdeksan kevytsoraharkkoa, jotka olivat jääneet yli perustusvaiheesta.

Pesin harkot juuriharjalla huolellisesti ennen sisälle tuontia. Alimmaisten harkkojen pohjaan liimasin huopapalat lattian suojelemiseksi.

Pöytä on helppo purkaa pois, jos syvennykselle tulee jotain muuta käyttöä. Syvennykseen mahtuisi yksi 80 cm leveä sänky tai siitä saa vaatekomeron asentamalla ovet syvennyksen eteen. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus laittaa seinähyllyt pöydän yläpuolelle, jotta toimistotarvikkeille olisi paremmin säilytystilaa.


Työpisteen industrial-henkeä täydentävät Ikean Ranarp-pöytävalaisin sekä Kullaberg-työtuoli. Konjakin värinen nahkaverhoiltu AGA Transistor 3140 A -radio on kummitätini lahjoittama. 60-luvun radio on todella hurmaava retroesine.





Askon Sofie-sohvasänky


Vierashuonefunktion osalta huoneen viimeistely on väliaikaisvaiheessa. Suunnittelin, että huoneeseen voisi sopia musta metallirunkoinen, levitettävä sohvasänky. Haluaisin vain löytää mahdollisimman yksinkertaisen, ilman koukeroita olevan rungon. Löytyisikö vinkkejä simppelimmästä mallista? Käytettykin käy.



lauantai 14. tammikuuta 2017

Pihvit kikherneistä ja porsaan sisäfileestä

Viikonlopun kunniaksi tuli tehtyä viiden tähden illallinen, vaikka itse sanonkin. Menussa kikhernepihvit ja minttuinen jogurttikastike Pirkan reseptillä, lehtipihvit sekä vihersalaatti. Kikhernepihvien ohje löytyy linkin takaa.






Kikhernepihvit  on helppo tehdä ja ovat maistuva ja hyvä vaihtoehto lisukeperunalle. Kikherneissä on lisäksi paljon proteiinia. Ohjeeseen nähden mausteita kannattaa laittaa reilummin, niin saa maukkaammat pihvit.

Lehtipihvit valmistuivat miehen käsistä naturellista porsaan sisäfilepötköstä. Pihvit nuijitaan ohueksi, paistetaan voissa pannulla ja maustetaan suolalla, mustapippurilla ja chilillä. Vilmakin taisi saada oman maustamattoman fileeannoksensa daddyn keittiöstä :)



Kattaukseen laitoin ensi kertaa esille synttärilahjaksi saamaani Kastehelmeä. Pieni salaattikulho on täydellisen sopiva kahden hengen salaatille.

Maukasta viikonloppua!



tiistai 10. tammikuuta 2017

H&T Design: puupenkki, puujakkara ja heinäseiväsnaulakko

Nyt saa luvan olla aika tälle postaukselle, jota valmistelin jo hyvissä ajoin ennen joulua. Esittelyssä H&T Designin eli minun ja mieheni tekemät pienet huonekalut. Verstaassa a.k.a. autotallissa ovat valmistuneet puupenkki, puujakkara sekä heinäseiväsnaulakko.



Idea puujakkaraan ja -penkkiin lähti viime keväänä metsästä pelastamastani pari-kolmimetrisestä vanhasta ulkopenkkilankusta, joka lojui hylättynä maassa. Lankku oli jo paikoin lahonnut, mutta paljon hyvää puutakin oli vielä jäljellä.





Ylläolevissa kuvissa on valmiiksi puhdistettu ja hiottu puupenkin istuinosa sekä jäljelle jäänyt lankku, josta muistaakseni on harjattu vain pahimmat hiekat ja mullat pois. Ajan patina on upeasti tallella käsittelemättömässä lankussa, mutta mielestäni kunnon pesu ja hionta oli tarpeen, kun penkki ja jakkara olivat tulossa kylpyhuoneeseen ja kodinhoitohuoneeseen. Home- tai muu kasvusto kylppärin vilvoittelupenkillä ei ollut oikein houkutteleva ajatus.



Penkin jalat tehtiin samasta lankusta kuin istuinosa, joten lopputulos on hyvin jykevä. Keikkumattomuus varmistettiin kaivertamalla pohjaan jaloille tasaiset kiinnityskohdat. Jalat on kiinnitetty kahdella puutapilla ja ruuvilla per jalka sekä liimaamalla. Pitäisi kestää. Koska penkki on märkätilassa, naputtelin jalkojen pohjiin vielä sellaiset kumi-huopajutut, ettei puu ole suorassa kosketuksessa lattiaan.

Penkin osat on käsitelty kahteen kertaan värittömällä Supi saunavahalla. Lopputuloksena puun väri ei juurikaan muuttunut ja pinta on hillityn kiiltävä, mutta vaikuttaa tarpeeksi vettä hylkivältä.


Jakkara ja heinäseiväsnaulakko ovat tosiaan kodinhoitohuoneen puolella. Naulakkoon voi ripustaa vaikka pyyhkeen saunomisen ajaksi ja hyllylle laskea jotain pieniä tavaroita. Naulakko ei ole omaa suunnitelua, vaan bongasin idean Googlen kuvahaulla jostain toisesta blogista. Siinä naulakko oli wc:ssä ja toimi mm. vessapaperipidikkeenä.

Naulakon osat on myös käsitelty värittömällä Supi saunavahalla. Hyllynä on pala vanhaa lautaa.

Jakkaran jalat on heinäseipäistä ja toteutus oli hieman haastava, kun kaikki jalat ovat eri paksuiset ja vähän vinkkurat. Jalat sahattiin n. 15 asteen kulmaan, jotta jakkaraan saatiin vähän A-mallia. Istuinosan pohjaan "porattiin" parin sentin syvyiset reiät jaloille, jotka sitten vuoltiin reikiin juuri sopiviksi. Jalkojen kiinnityksessä oli pakko turvautua kirvesmiesisän apuun ja taitoihin. Reiät jakkaran pohjaan tehtiin jollain työkoneella, ei poralla.

Jalat kiinnitettiin vain liimalla. Toistaiseksi jakkara on kestänyt, vaikka olen käyttänyt sitä kiipeillessä liinavaatekaapille.


Työvaiheista ei ole tämän enempää kuvia, mutta aluksi harjasin puusta irtolian pois tavallisella ja teräsharjalla. Seuraavaksi pesin kaikki, myös heinäseipäät, BioComp maalipesulla, joka etiketin mukaan poistaa tehokkaasti likaa, rasvaa ja kasvustoa. Käytin juuriharjaa ja aika mietoa pesuliuosta ja huuhtelin vielä aineen pois pesun jälkeen.

Puun kuivuttua hioin vielä penkin osat ja jakkaran istuinosan kauttaaltaan. Sitten pölyt pois ja pintakäsittely. Jakkarassa käytin Osmo colorin kirkasta puuvahaa. Se muutti puun väriä punertavammaksi sekä teki aika kiiltävän pinnan. Testipalojen myötä päädyin siis penkissä Supi saunavahaan. Saunavahassa on vielä se hyvä puoli, että ensikäsittely kuivuu noin tunnissa kun Osmo colorin kanssa sai odotella seuraavaan päivään + 15 autotallilämmössä.


Pesuaineille löysin ihanan vanhan messinkisen astian kokkolalaiselta antiikkikirppikseltä.
Aika kivat tekeleet, vai mitä?

tiistai 3. tammikuuta 2017

Alkaneen vuoden sisustussuunnitelmat

Muissa sisustusblogeissa on viime päivät kirjoiteltu kiivaasti vuosikoosteita blogipostauksista ja mieluisista sisustushankinnoista. Kuukauden pituisella blogihistorialla en oikein voi samaan lähteä, joten käännän katseen alkaneen 2017 vuoden sisustussuunnitelmiin. Hankittavien ja keskeneräisten asioiden lista on kokonaisuudessaan turhan pitkä, joten tiivistän sen TOP5 tärkeimpien viimeisteltävien asioiden listaukseen.

1. Yläkerran tyhjä aula -> kirjahylly




Kaksikerroksisten talojen huonona puolena on usein hukkatilaksi jäävät aulat, joista johtavat ovet useisiin eri huoneisiin. Yllä oleva näkymä on vierashuoneesta aulaan, josta vasemmanpuoleinen ovi johtaa wc:hen ja oikeanpuoleinen meidän makuuhuoneeseen. Toistaiseksi avautuvien ovien taakse jäävässä tilassa on lähinnä kuivattu pyykkiä. Roikkavalo saattaa kieliä myös puuttuvasta kattovalaisimesta...

Suunnitelmana olisi hyödyntää tila matalilla, lasiovisilla kirjahyllyillä. Lasiovet on ehdottomin juttu, pölynkerääjä Expedit-hyllyt eivät enää päässeet varastoa pidemmälle uudessa kodissa.

Kuva: Isku. Atlas-senkki
Kuva: Asko. Aspö-liukuovikaappi

Paras löytämäni vaihtoehto on tällä hetkellä Iskun Atlas-senkki, leveys 103, syvyys 40 ja korkeus 112 cm. Niitä mahtuisi helposti kaksi vierekkäin sillä ovien taakse jäävän tilan mitat ovat 247x72x168. Senkin korkeus olisi juuri hyvä niin, että päälle jää vielä tarpeeksi korkea laskutaso valaisimelle yms.

Askon Aspö-liukuovikaappi (87x31x76) ei pysty oikein kilpailemaan kuin hinnallaan. Lähtöhinta 419 € on huokeampi kuin Iskun tuotteen 461 €, ja Askossa on usein kaikista tuotteista suurempia alennuksia. 

2. Kylpyhuoneen pyyheteline




Bongasin syksyllä helsinkiläisestä Plootu furniture & cafesta astetta hienommat sisustustikkaat, jollaisia olen siitä asti kaavaillut kylppäriimme pyyhetelineeksi. Sillä reissulla olin junalla liikkeellä, joten en viitsinyt alkaa roudaamaan tikkaita mukanani. Ajattelin tietysti tehdä itse vastaavat, mutta samanlaisia metallitankoja ei tietenkään löytynyt yhdestäkään kaupasta. No tilaisin tangot paikallisesta ammattikoulusta, mutta valmistumista olen saanut odotella jo kohta kaksi kuukautta.

3. Puuttuvat valaisimet


Yläkerrasta puuttuvat vielä kattovalaisimet aulasta ja pienestä läpikulkuvaatehuoneesta (!). Myös yöpöydille olisi kiva löytää valaisimet samaa paria.

4. Toimiston seinähyllyt


Kirjojen lisäksi kansiot ovat edelleen vailla kunnon säilytystilaa. Seinähyllyt ovat suunnitteilla toimistonurkkaukseni työpöydän päälle, mutta mikä todennäköisyys on, että piirat on sopivilla kohdilla...

5. Ulkotyöt


Keväällä talo täytyy maalata toiseen kertaan, terassi viimeistellä yhdeltä nurkalta ja pihan kohtalo ratkaista. Huhhuh, eipä jaksa vielä tätä urakkaa sen suuremmin miettiä. 

Eli näillä eväillä vuoteen 2017. Tekemistä riittää, se on varma!