keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Terassisuunnitelmia

Kevätaurinko paistaa ja mieli tekee lähteä pihatöihin! Huhtikuun lopulla ennen viime viikon takatalvea sain jo onneksi siivottua pihan. Terassilautoja yms. rakennusjätettä oli vielä ihmeen paljon levällään joka paikassa.

Toukokuun aikana talo pitää maalata, sillä ulkoverhous on vielä pohjamaalilla ja yleisilme on aika hailakka. Lopullinen väri tulee olemaan lähes mustikansininen. Maalausurakan jälkeen voi tosissaan alkaa toteuttamaan terassin viimeistelyä, joka aiheuttaa vähän päänvaivaa...


Syksyllä ammattitaitoinen velipoika rakensi meille noin 80 neliötä terassia, joka kiertää taloa kolmelta sivulta. Aurinko paistaa mukavasti päivän ajan etu- ja vasemmalle sivuterassille (kuvassa). Oikean puolen terassi on aikaisen aamuauringon puolella ja se jää päivällä varjoon eikä sinne paista ilta-aurinkokaan. Mutta. Varjoisa puoli on rauhallisempi, sillä puolella ei ole vierusnaapureita. Sille puolelle on käynti kodinhoitohuoneesta, joten se on luonnollinen saunasta vilvoitteluun. Myös palju on tällä puolella.

Varjoisalle puolelle tehtiin valmius valokatteelle, jonka haluan toteutuvan joka tapauksessa. Varaus tehtiin myös pienelle ulkosaunalle, joka taas ei näytä tällä erää toteutuvan. Joten terassin rakennetta pitää ehkä vähän (hyvin vähän!) muuttaa, jotta katos sopii siihen paremmin ja terassin päätyyn saa rakennettua samanlaisen, korkean näkösuojakaiteen kuin vasemmallakin puolella. Huoh, palaan tähän, kun jotain alkaa tapahtua.

Melkein yhtä paljon mietittävää on terassikalustuksessa. Muhkeat polyrottinkiset sohvaryhmät alkavat olla armotta out, mutta tähän väliin ei kyllä ole mahdollisuutta luopua olemassa olevasta kalusteryhmästä ja ostaa kaikkia uusiksi.

Vähän voi kuitenkin haaveilla.. Alla oleva fiiliskuva herätti eniten mielenkiintoa. Siinä kalusteissa yhdistyvät mustat alumiinirungot ja tiikki sekä selkeälinjaiset muoviset tuolit. Sarja on Tribún Illum. Tuo värimaailma sopisi meillä hyvin ympäristöön, jonka muodostavat hiekka, männyt ja kuiva kangasmetsämaa. Toisaalta myös valkoiset kalusteet houkuttelevat kepeydellään. 

Kuva: Tribú


Kuva: Tribú
Värin lisäksi pitäisi valita ruokaryhmän ja oleskeluryhmän välillä! Matalalla oleskeluryhmällä syöminen on hyvin epämukavaa, mutta ihan kauhean usein isolla porukalla ei tule pihalla syötyä, joten onko ruokaryhmä siis ihan turha investointi? Ratkaisu tähän on ehkä pieni (edullinen) parvekesetti etuterassille, mitä (minä) voi(n) käyttää ulkona ruokaillessa.

Mahdollisia pieniä settejä löysin ensi tutkailulla Ikeasta ja Jyskistä. Jyskin Varming-tuolit ja Orten-pöytä vaikuttaisivat ulkoisesti sopivimmilta, mutta mietin kuinka hiton kuuma noissa tuoleissa on istua, kun aurinko porottaa niihin etuterassilla koko päivän!
Kuva: Jysk

Kuva: Ikea Tunholmen

Kuva: Ikea
Ikean Tunholmen-setti (ylempi kuva) olisi muotokieleltään houkutteleva, kartellmainen, mutta värivaihtoehtoina ovat vaaleanharmaa ja tummanruskea. Missä musta, kysyn vaan! Alempi Ikean setti vaikuttaa suoraan sanottuna melko rimpulalta. Päätin jo aiemmin, etten enää haksahda halpoihin väliaikaisratkaisuihin, miltä tuo valkoinen setti vahvasti vaikuttaa.

Sohvaksi löysin yhden hyvän vaihtoehdon Jyskin Levangerista . Tarjoushinta 350,- ei kirpaisisi kovin paljon kalustusbudjettia. Vähän harmi on, että setin pöytä ja sohvan sivupöytä eivät ole puuta vaan "artwoodia" eli muovista puujäljitelmää, kuten terassipöydänkin kansi.
Kuva: Jysk Levanger-sohvaryhmä

Tällaisia pohdintoja. Muutenhan asian kanssa ei ole kiire, mutta kalusteiden toimitusajathan voivat olla yli kuukauden, joten jos kesäksi aikoo hankkia niin pian täytyy olla asialla. Laittakaahan kommentteja, jos jollain on kokemusta yllämainituista kalusteista tai jotain muuta ideaa samantyylisistä ratkaisuista ja ruokailuryhmän tarpeellisuudesta.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti